,

Miten oppia pitämään tavallisia puheita?

Ja miksi puhujapönttö on puhujan ystävä.

Muistan aina, miten ensimmäinen ryhmäpuheenvuoro Kankaanpään kaupunginvaltuustossa minua jännitti. Olin kyllä jo ihan kokenut valtuutettu, mutta ryhmäpuheenvuorojen muotoilu ja niiden pitäminen eivät olleet mitään peruskauraa minulle.

Puhujapöntössä seistessäni tajusin, minkä takia pönttö on olemassa ja miksi on mukavaa, että se on sellainen vanhanaikainen, kunnollinen, jykevä ja puinen. Ei sellainen moderni pieni taso, joka on läpinäkyvää materiaalia.

Vanhanaikaisessa kunnon puhujapöntössä on se hyvä puoli, että paperisi tai tablettisi piiloutuvat sen reunan taakse, ja sitten siinä on sellaiset jykevät reunat, joista voit pitää kiinni. Näytät ulospäin siltä, että olet voimallinen puhuja, ja todellisuudessa pöntön reunojen tarkoitus on suojella sinua siltä tärinältä, mitä koet. Pöntön ansiosta se mahdoton tärinä ja jännitys eivät näy ulospäin.

Jos käytössä on pöytämikrofoni, sen korkeuden säätäminen voi jännittää. Ja se, onko se päällä vai ei, mistä napista pitää painaa ja painaako väärin. Yleensä sellaisissa tilaisuuksissa on mahdollista käydä etukäteen asia tsekkaamassa ja puhua tilaisuuden vetäjän kanssa, miten asia hoituu. Näin se ei sitten aiheuta turhaa murhetta.

Luonteva keskustelija ei ole sama asia kuin luonteva julkinen puhuja

Joskus ihmiset sekoittavat sen, että jos henkilö on puhelias ja sosiaalinen ja luonnikas keskusteluissa, niin se jotenkin korreloisi siihen, että olisi tosi helppoa puhua julkisesti. Mutta ei.

Puheiden valmistelu on oma taiteenlajinsa, samoin niiden kirjoittaminen ja pitäminen. Ne eivät synny keneltäkään siten, että minä tästä menen spontaanisti pönttöön tai tilaisuuteen ja puhun. Kaikista spontaanimmat ja luontevimman näköiset puheet ovat niitä, joita todella on valmisteltu ja mietitty. Luontevuus on työllä luotu harha.

Kahdeksankymmentäluvulla Kankaanpään Kyynärjärven ala-asteella, niin mukava paikka kuin se muuten oli, ei muistikuvani mukaan meitä silloisia sukupolvia kannustettu puhumaan. Pikemminkin se oli juuri sitä, että ihan helkkaristi jännitti, kun piti pitää aamunavaus, laulutunnista puhumattakaan. Sillä mallilla on ”tapettu” monta suomalaista hyvää puhujaa.

Ja kyllä se vieläkin heijastuu. Ei meille ole luontaista, että me debatoisimme ja puhuisimme julkisesti. Tämä näyttäytyy kokouksissa, tavallisissa tilanteissa, joissa pitäisi minimissään esitellä itsensä. Kun se oma vuoro lähestyy siinä ringissä, niin ensimmäinen aika on mennyt siihen, että odotat sitä peloissasi, sitä omaa vuoroasi. Ja sen jälkeen menevä aika menee siihen, että huokaiset, että se on ohi.

Puhujaksi oppii puhumalla

Puhujaksi oppii puhumalla. Pitäisi myöntyä rohkeasti tilanteisiin, joissa sinun pitää puhua, on se puhe sitten ystävän viisikymppisillä, läheisen valmistumisjuhlassa tai työpaikalla tärkeässä tilanteessa. Esiintymiskoulutuksia ja puheen pitämiskoulutuksia on, mutta se varmaan on vähän niin kuin moni muukin asia, kuka niihin ehtii, eikä sitä pidetä jotenkaan niin tärkeänä.

Itse olen opetellut ne kantapään kautta ja olen oppinut hyväksi puhujaksi, mutta olisi siitä varmaan hyötyä ollut aikoinaan, jos olisi mentorointia ja sparrausta saanut enemmän.

Ja palaan vielä siihen harhaan. Osaan puhua, olen hyvä debatoija ja keskustelija, ja se johtaa siihen, että minulle sanotaan, että helppohan sinun on puhua, kyllähän sinä tuosta nyt vaan puheen vedät. Ja se nyt ei pidä paikkaansa.

Joten jos joku sinulle sanoo näin, niin ei. Pöntöstä voi aloittaa ja turvautua siihen. Ja muistaa, että kaikki puheiden valmistelu vie aikaa. Johtavilla poliitikoillakin on puheenkirjoitustiimit, ja niitä tärkeitä puheita sparrataan porukalla, viimeistellään ja painotetaan lauseita.

Ei ole sellaista, että tavallinen suomalainen, jolle puhujavuoro iskee, niin hän siitä jotenkin mystisesti selviytyisi ilman suunnatonta stressiä. Mutta valmistautumalla ja juttelemalla jonkun kanssa selviytyy varmasti.

Jos kaipaat arkisia vinkkejä puheen valmisteluun tai pitämiseen, laita viestiä, niin jutellaan.