Useimmat asiantuntijat eivät uuvu siksi, että tekisivät liikaa, vaan siksi, etteivät huomaa kuormituksen kasaantuvan.

Työpäivät täyttyvät ajattelusta, kokouksista ja vastuusta. Keho pysyy pitkälti paikallaan, mutta mieli käy jatkuvasti ylikierroksilla. Palautuminen jää helposti oletuksen varaan: kyllä tämä tästä.

Kun palautumista ei tapahdu, vaikutukset näkyvät ensin vireystilassa ja ajattelussa.
Jaksamisessa vasta myöhemmin.

Kuormitus ei useimmiten tunnu vaaralliselta. Se tuntuu tavalliselta.

Palautuminen ei ole vain lepoa. Se on taito ja ennen kaikkea kyky havahtua omaan kuormitukseen ajoissa.

Tällä sivulla esitellyt palautumisen taidon puheenvuorot ja työpajat perustuvat Method Putkiston Fire UP – Palaudu viidessä viikossa -valmennusohjelmaan. Sisällöt on suunniteltu erityisesti asiantuntijatyöhön, jossa kuormitus kertyy vähitellen ja palautumisen tarve jää helposti tunnistamatta.

Puheenvuorot tarjoavat käytännönläheisen ja realistisen tavan pysähtyä, havahtua ja löytää keinoja palautumisen tukemiseen arjessa.

Kenelle

Palautuminen asiantuntijatyössä

Puheenvuoro on suunnattu heille, joiden työ vaatii jatkuvaa ajattelua, keskittymistä ja päätöksentekoa. Työpäivät täyttyvät ajattelusta, kokouksista ja vastuusta, ja kuormitus kertyy usein vähitellen, ilman selkeitä hälytysmerkkejä.

Kuormitus ei aina tunnu voimakkaana stressinä. Se näkyy useammin arjessa esimerkiksi:

  • vireystilan laskuna
  • keskittymisen vaikeutena
  • palautumisen hitautena
  • kehollisena jännityksenä ja levottomuutena

Minulla on omakohtaista kokemusta kuormittavasta asiantuntijatyöstä. Tiedän, miltä tuntuu, kun tauot jäävät väliin ja ajattelu käy jatkuvasti ylikierroksilla. Ymmärrän myös, miten vaikeaa tähän on itse havahtua ja miten tapoja voi muuttaa realistisesti, ilman että työ tai arki menee uusiksi.

Soveltuu myös vapaaehtoistoimintaan ja järjestötyöhön

Puheenvuoron sisältöä voidaan soveltaa myös yhdistysten ja järjestöjen aktiiveille sekä hallitusten ja johtokuntien jäsenille, jotka kantavat vastuuta toiminnasta oman työnsä ja arkensa ohessa.

Minulla on yli 30 vuoden kokemus vaativista järjestötehtävistä eri sektoreilla. Ymmärrän, miten merkityksellinen tekeminen voi kuormittaa huomaamatta ja miten vastuu kasautuu. Samat palautumisen periaatteet pätevät myös näissä rooleissa, usein jopa korostetusti.

Toteutus

Puheenvuorojen kesto on 45–60 minuuttia. Ne voidaan toteuttaa:

  • auditoriossa tai kokoustilassa, kalvoihin tukeutuen
  • vapaamuotoisemmin ilman kalvoja, tuoleilla tai jumppamatoilla istuen
  • etänä

Puheenvuorot sisältävät kolme kevyttä palautumisen harjoitetta, jotka on helppo ottaa osaksi omaa arkea ilman erityisjärjestelyjä.

Puheenvuoroa on mahdollista laajentaa 90–120 minuutin työpajaksi, jossa hyödynnetään:

  • ryhmäkeskusteluja
  • henkilökohtaista pysähtymistä
  • omien havaintojen ja ajatusten kirjaamista

Tämä puheenvuoro ei ole

Tämä puheenvuoro ei ole terapiaa eikä vaadi henkilökohtaisten asioiden jakamista.
Se ei ole myöskään liikuntatunti, rentoutushetki tai hyvinvointitempaus.

Osallistuminen tapahtuu omalla tasolla, ja harjoitteet ovat kevyitä, arkeen soveltuvia ja turvallisia toteuttaa työpäivän yhteydessä.

Puheenvuoro ei lupaa nopeita ratkaisuja tai “uutta minää”, vaan tarjoaa realistisia keinoja havahtua omaan kuormitukseen ja tukea palautumista omassa arjessa.


Hinta

Puheenvuoro (45–60 min)
480 € + alv (Kankaanpää tai etänä)

Työpaja (90–120 min)
580 € + alv (Kankaanpää tai etänä)

Hinta sisältää etukäteiskeskustelun, jossa sisältö sovitetaan tilaisuuden kohderyhmälle sopivaksi.
Muualla toteutettaviin tilaisuuksiin lisätään matkakulut ja matka-aika (55 € / h) + alv.


Olen lisensoitu Method Putkisto Palautumisen taidon valmentaja.
Olen kohdannut työssäni ihmisiä monenlaisista elämäntilanteista. Minulle ovat tuttuja niin paine, hektisyys ja suorittaminen kuin ilo ja merkityksellinen tekeminen.

Kuormitus ei aina ole negatiivista, mutta ilman palautumista se alkaa kuluttaa.

Valmennan tekeviä, ajattelevia ja vastuuta kantavia ihmisiä, jotka usein unohtavat itsensä. Minulle palautuminen ei ole lepoa eikä liikuntaa, vaan havahtumista. On mahdollista löytää uudelleen yhteys itseensä, kunhan ensin pysähtyy huomaamaan, missä on.


Kasvava digitaalinen tarjonta ja staattinen elämäntapa kuormittavat meitä kaikkia.  Kroonistuessaan stressi ylikuormittaa aivojamme heikentäen keskittymistä, unen laatua ja aineenvaihduntaa. Stressin vaikutusta ei usein itse edes tunnista. Kun perinteinen palautuminen ei riitä, me opetamme kuinka selättää uupuminen ja säätää omaa vireystilaa.”  Marja Putkisto, Method Putkiston kehittäjä.


Tutustu myös Method Putkiston valtakunnalliseen tarjontaan, studioihin ja verkkokursseihin.