Olen nähnyt päätöksentekoa ja kehittämistä monesta suunnasta, kunnallisessa päätöksenteossa, yrityksissä ja organisaatioissa sekä yksilöiden arjessa. Niissä kaikissa tapahtuu lopulta sama asia.

Kun maailma monimutkaistuu, paine kasvaa ja tietoa on liikaa, ajattelu alkaa kuormittua. Silloin kokonaisuudet eivät enää hahmotu yhtä kirkkaasti, päätöksenteko hidastuu ja arkeen alkaa kertyä sitä, mitä kutsun “hyhmäksi” tai “ajattelusakaksi”. Tämä ei ole toimialakysymys. Se on inhimillinen ilmiö.

Olen tehnyt töitä mm. viestinnän, journalismin ja vaativan poliittisen kampanjoinnin parissa sekä toiminut pitkään kunnallisessa päätöksenteossa. Kaikki ovat opettaneet sitä tärkeintä, ihmisten kanssa tekemistä ja monimutkaisten asioiden selkeyttämistä ja tilanteisiin reagoinnin kykyä. Nopeaa päättäväisyyttä ja laajaa harkintaa samaan aikaan.

Tutustun ensin tosiasioihin. Sitten jäsennän niitä eteenpäin kohti päätöksiä, muutosta ja tulosta. Laajan kokemuksen myötä osaan ottaa nopeasti haltuun monimutkaisia asioita emmekä veulaa tapaamisesta toiseen samoissa asioissa.

Ajattelua, palautumista ja päätöksentekoa ei voi erottaa toisistaan. Ne ovat sama asia eri mittakaavassa. Maailma on vuodesta 2020 lähtien mennyt hetki toisensa jälkeen monimutkaisemmaksi. Siksi haluan osaltani olla auttamassa meitä eteenpäin hetkissä, joissa kuormitus kasvaa ja huominen tuntuu sumealta. Elän uskoen, että kaikki järjestyy, aina.

Löydät kokemuksestani ja koulutuksestani tarkemmin tietoja Linkedin-profiilistani.